Kunnon tiilikatto arvotalolle

case_mainimg.jpg

Kattoremontin jälkeen satavuotias talo pysyy terveenä ja kuivana seuraavallekin vuosisadalle.

Keväinen auringonpaiste saa Helka ja Raine Ahosen historiallisestikin merkittävän lahtelaistalon uuden punaisen tiilikaton suorastaan sädehtimään. Uutta kattoa kelpaa katsella.

Ahosten jugend-tyylinen puutalo sijaitsee Mytäjäisten omaleimaisella puutaloalueella Lahdessa. Alueen 1900-luvun alussa rakennetut talot on tehty hirrestä ja niissä on käytetty viime vuosisadan alun koristeaiheita. Vanhan ajan tunnelmaa huokuvat pihapiirit pihasaunoineen on rajattu puuaidoin. Alue on suojeltu kaavassa SR2-merkinnällä, joten taloja ei saa muuttaa ulkopuolelta. Se tarkoittaa, että talojen ulkopuolia ei saa muuttaa.

Ahosten talon edellinen kattoremontti toteutettiin 1950-luvulla, jolloin siihen on betonikattotiilet, ajan tavan mukaan huovan päälle. Näitä vanhan kansan sementtikattotiiliksi kutsumia kattoja näkee vielä erityisesti vanhojen ulkorakennusten ja pihasaunojen katoilla – usein melko lailla sammaloituneina. Aika sammaloitunut Ahostenkin katto kyllä alkoi jo olla.

Ahosten kattoremontti edellytti lupaa kattomateriaalin muutokselle: aivan alkuperäisen kaltaista betonikattotiiltä kun ei mistään enää ole saatavissa.

Pitkäikäinen ja ekologinen

Ahosten talon kattotiilet on luultavasti valmistettu Orimattilassa, sillä Orimattilan Betoni Oy alkoi valmistaa niitä vuonna 1945. Nykyisin sen perinteitä jatkaa Ormax Orimattilan Pennalan tehtaallaan, jossa Ormax Protector + –betonikattotiilet valmistetaan. Niinpä olikin varsin sopivaa valita Ahosten uudeksi kattotiileksi nimenomaan juuri Ormax Protector+.

Se sopii hyvin myös historiallisiin kohteisiin, sillä se on suunniteltu muotokieleltään ajattomaksi. Se on myös mahdollisimman pitkäikäinen. Läpivärjätylle tiilelle kauniin pinnan antava erikoispinnoite
paitsi hylkii tehokkaasti likaa ja kasvillisuutta, myös suojaa myös UV-säteilyltä, jolloin väri pysyy pitkään haalistumattomana.

Historiallisen huvilan monimuotoinen katto edellytti työn tarkkaa suunnittelua ja huolellista toteutusta.

– Vanhat tiilet olivat jo varsin hapertuneet. Pelkona oli, että kattorakenteisiin olisi päässyt paljonkin kosteutta ja ne olisivat vaurioituneet. Onneksi näin ei kuitenkaan ollut käynyt. Lahoa kattorakennetta jouduttiin purkamaan vain vaihtamaan vain muutamasta kohdasta, Lahden KattoCenterin kattoasiantuntija Nuutti Rauhala kertoo.

Aluskatteeksi valittiin Monierin hengittävä Divorol Universall-aluskate. Uuteen kattoon rakennettiin myös nykyisten määräysten mukainen, kattorakenteiden tuuletuksen takaava ilmaväli.

Katolle asennettiin piipulle vievät kattosillat ja lapetikkaat. Työhön kuuluivat myös kaikki pellitykset sekä sadevesijärjestelmän uusiminen. Kokonaisuudessaan erinomaisesti sujunut haastava remontti valmistui parissa kuukaudessa ja töissä oli kaksi taitavaa kattoasentajaa.

Suomen KattoCenter - Kaikkea mitä kattosi tarvitsee

X

Tarvitsetko apua?

Kattoasiantuntijamme auttaa

Jätä numerosi, niin soitamme sinulle takaisin.

 

Tarvitsetko apua?
Kattoasiantuntijamme auttaa.